Kirjavinkki: Topias Haikala – Pimeän jälkeen liikkuvat olennot sekä Varjokäärme, mestaripunoja
Löysin Topias Haikalan Varjokäärme, mestaripunoja-teoksen Helmet-lukuhaasteen facebook-ryhmästä ja koska pidän paljon maagisesta realismista, halusin lukea sen. Sattumalta sain käsiini myös hänen esikoisteoksensa Pimeän jälkeen liikkuvat olennot.
Pimeän jälkeen liikkuvat olennot-teoksessa esiintyvät Merenlahden veljekset Juhani, Samuel, Olavi ja Antero. Juhani eläköityy papin virastaan uskostaan luopuneena ja istuessaan puistossa hän tapaa Kristuksen. Antero löytää erikoisen kirjan hyllystään ja Samuel toimii luotsina. Nuorin veli Olavi puolestaan metsästää hirviöitä.
Kannelmäen metsissä asustaa filosofiaa harrastava karhu ja muistinsa menettänyt Maija saa apua ongelmaansa Varikselta, mutta lisäapuja saadakseen Maijan pitäisi selvittää, miksi Yön kissa on lopettanut työnsä ja se osoittautuu hankalaksi.
”Juhani katsoi lasimaalausta ja yritti astua viidentoista tai kahdenkymmenenviiden vuoden taakse, mutta polut olivat korkeat ja vaitonaiset ja maisema oli auttamattomasti toinen. Hän oli missä oli, ja se oli mitä oli. Hän katsoi lasimaalausta ja ajatteli, että ei palaisi kirkkoon enää koskaan.”
Varjokäärme, mestaripunoja-teoksessa tapaamme Aleksi Kurki-nimisen miehen sekä hänen isotätinsä Josefiinan. Viikkoja jatkunut lumimyrsky on haudannut Helsingin lumeen ja Aleksin vaimo ja tytär ovat Turussa vaimon vanhempien luona kyläilemässä, joten kotona on vain Aleksi ja Väinö-koira. Kummalliset tapahtumat alkavat, kun Väinö karkaa ja Aleksi lähtee etsimään sitä. Apua Aleksi saa Varikselta ja isotädiltään Josefiinalta, jolla on paljon salaisuuksia. Myös Neiti nopea amurinleopardi on apuna etsinnöissä ja Helsingin alta löytyy mielenkiintoista asujaimistoa, joka auttaa Aleksia etsinnöissä.
Lukujen otsikot ovat hauskoja, kuten esimerkiksi nämä:
”Kyseessä on sekä variksen että Neiti nopean amurinleopardin mukaan monimutkainen tilanne, jossa on vaikeaa löytää eettisesti tyydyttävää ratkaisua.”
”Kurkistus erääseen elokuun lopun tiistaihin 36 vuotta sitten, jolloin Josefiina Kurki kutsui Isä Javierin sikarilaatikosta”
Luin kirjat ns. väärässä järjestyksessä eli Varjokäärmeen ensin, mikä oli sikäli huono asia, että molemmissa teoksissa esiintyy Varis. Olen ehkä kuitenkin tyytyväinen lukemisjärjestykseeni siksi, että pidin esikoisteoksesta enemmän kuin myöhemmin ilmestyneestä.
Haikalan teoksissa pohditaan elämää ja filosofiaa sekä moraalikysymyksiä, uskoa ja näkymätöntä. Kirjojen miljööt ovat Helsingissä, sen eri puolilla ja osin myös maan alla sekä yläilmoissa ja luettuani nämä taidan välillä nostaa katseeni katon reunoihin ainakin Punavuoressa ja Töölössä kulkiessani. Tosin myös metsissä on kaikenlaisia koloja, joita katsellessa saattaa nähdä vaikkapa karhun kotioven. Voikin sanoa, että pohdintojen lisäksi kirjat ovat rakkaudentunnustus kirjailijan kotikaupungille.
Topias Haikalaa on haastateltu mm. Kirkko ja kaupunki lehteen, haastattelu löytyy täältä.
Kirjat on kuvittanut kauniisti Iiva Vilvas ja kannet ovat Kalervo Sammalvehrän käsialaa.
Susanna Tiainen