Pekka Minkkinen: Kirveen ja tahkon keskustelu

Äiti tarttui kirveeseen ja hioi sitä raivoisasti. Vettä roiskui hänen mekolleen, kasvoilleen ja hiuksilleen. Hän ei välittänyt roiskeista vaan kiroili päätään pudistellen ja potkaisi kissaa, joka kiehnäsi hänen jaloissaan. Hiomakiven haju tunkeutui sieraimiini ja suussani maistui raudan pöly. Kieritin tahkoa niin tasaisesti kuin pystyin ja välillä lorotin vettä savista tahkon vesialtaaseen. Jos koskaan, niin nyt minun ei kannattanut kaataa sitä liikaa, eikä liian vähän. Tahkonkin piti pyöriä tasaisesti.

Taivaanranta enteili kovaa myrskyä. Linnutkaan eivät laulaneet. Painostavassa hiljaisuudessa kuului ainoastaan tahkon ja kirveenterän keskustelu:

Kenen kallon aiot halkaista tällä?

Turpa tukkoon, teroita minut.

Ajatteletko huomista?

Älä kysele, tee minusta terävä.

Pyövelikin tyytyi vähempään, mikä sinua vaivaa?

Kysy emännältä, jos osaat sen kieltä.

Minua pelotti, vesi saavissa vajeni ja äidin ilme muuttui samanlaiseksi kuin pääsiäisenä ennen yölentoa.