Kirjavinkki ja lukupiiritapaaminen: Oyinkan Braithwaite: Sisareni, sarjamurhaaja
Afrikkalaisen kaunokirjallisuuden lukupiirissä keskusteltiin siskosten välisestä skismasta, sokeista miehistä, jotka rakastuvat vain kauniisiin naisiin, ja alkuperäisillä afrikkalaisilla kielillä kirjoitetuista romaaneista.
Opistotalon kirjastossa pyörii kevätkauden 2026 Afrikkalaisen kaunokirjallisuuden lukupiiri. Tapaamisissa keskustellaan klassikoista ja Nobelin kirjallisuudenpalkinnon voittajista, Chinua Achebesta ja Abdulrazak Gurnahista mutta myös nuoremmasta kirjailijoiden polvesta. Osallistuin itse lukupiirikertaan, jossa puhuttiin räväkästä nigerialaisesta trilleristä – Oyinkan Braithwaiten teoksesta Sisareni, sarjamurhaaja (2018, suom. 2020).
Lukupiiriä oli vetämässä karismaattinen Téri Zambrano POC-lukupiiristä (People of Colour). Yleisöä oli tupa täynnä ja keskustelu lähti käyntiin kuin tykinlaukauksella, mutta ei ihmekään, sillä Braithwaiten trilleri on kepeästä ja humoristisesta yleissävystään huolimatta melkoisen kerroksellinen ja siten merkityksiä tulvillaan.
Kirja ei ole aivan perinteinen trilleri tai dekkari whodunnit-tyyliin, sillä murhaajan identiteetti on lukijalla tiedossa jo otsikkoa vilkaisemalla. Mutta mitä piilee sarjamurhaajan ja hänen siskonsa elämän taustalla? Mistä johtuu tämä vimmainen halu pistellä veitsiä komeisiin ja/tai rikkaisiin miehiin? Eikö olekin epäreilua, miten helposti kaunis ja seksikäs nainen pääsee aina pinteestä? Ja miten reagoi ulkoisilta avuiltaan vaatimattomampi mutta hyvin neuvokas ja tehokas sisko, joka alistuu pesemään murhien jäljet kadoksiin, kerta toisensa jälkeen?
Asetelma romaanissa on hyvin tunteisiin vetoava. Henkilöhahmoista on tehty tahallisen karikatyyrinomaisia – kaunis murhaaja Ayoola on kerta kaikkiaan raivostuttava, piittaamaton, tunteeton, oman siskonsa hyveellisyyttä hyväksikäyttävä psykopaatti ja Korede-sisko asemaansa alistuva, ikuisesti muiden jälkiä siivoava, kakkuja siskonsa komeille sulhoille leipova naisparka. Ja silti liioittelu jotenkin toimii. Näihin hahmoihin samaistuu kyllä heti ja lukija – ainakin minä – on heti Koreden puolella ja toivoisi tälle aitoa, syvällistä, vastavuoroisuuteen perustuvaa rakkautta ja vapautta nihkeästä perhetilanteesta ja tilaisuutta toteuttaa omaa itseään. Toteuttaako loppuratkaisu nämä lukijan toiveet? – se pitää kunkin itse selvittää.
Téri Zambrano johdatteli keskustelua jossakin vaiheessa lagosilaisiin maisemiin ja kysyi, olisimmeko toivoneet kirjaan enemmän kuvausta kaupungista, Nigeriasta yleensä. Monet sanoivat, että kyllä, ehkä kuvausta olisi voinut olla enemmän. Joku huomautti, että ehkä kirja on kirjoitettu enemmän kotiyleisölle, jolloin jokapäiväistä arkea ei tarvitsekaan avata ja selitellä. Romaanin ei ole tarkoitus olla kuin matkaopas tai antropologinen tutkimus jonkin maan tai kansan tavoista. Romaanin on tarkoitus puhua universaalimmalla kielellä laajalle yleisölle. Ja jos joku eurooppalainen ei nyt tajuakkaan jotakin kulttuurista viitettä, niin kirjan kokonaissanoma on kyllä täysin selvä kenelle tahansa lukijalle.
Braithwaiten kirja on tosin kirjoitettu alun perinkin englanniksi, ja tästä juontui kysymys, kuinka paljon afrikkalaisilla alkuperäiskielillä kirjoitettuja teoksia käännetään muille kielille, ja miten tällaista kirjallisuutta voisi saada meille Suomeen enemmän. Näyttää nimittäin huolestuttavasti siltä, ettei ainakaan meidän markkinoillamme ole kovinkaan paljon vaikkapa jorubaksi, swahiliksi, kikujuksi tai hausaksi kirjoitettuja romaaneja. Englanninnoksia toki löytyy, mutta kyllä niitäkin pitää kaivella. Tässä harmaan alueen kartoittamisessa ja suomennosten laatimisessa olisikin jollekulle tarjolla hurjan hieno kulttuuriteko! Onhan meillä japanista tai arabiastakin suoraan suomeksi käännettyjä romaaneja, miksei sitten vaikkapa jorubasta? Kielellinen rikkaus ja kulttuurinen omaperäisyys olisivat juuri niitä asioita, jotka varmasti kiinnostaisivat lukevaa yleisöä, ja ne tulisivat varmasti paremmin esille alkuperäisillä afrikkalaisilla kielillä kirjoitetuista teoksista kuin kolonialististen kielten kautta.
Térin mukaan itse kirjailija, Oyinkan Braithwaite, ei ole tarkoittanut teostaan erityisesti feministiseksi. On kirjan sanomassa kyllä luettavissa naisen kapinaa miehen valtaa vastaan, naisen kostoa epäreiluja patriarkaalisia rakenteita vastaan. Mies on Ayoolan ja Koreden maailmassa useimmiten melkoisen sokea hölmö, joka ei oikein muusta välitäkään kuin vain siitä että nainen on näyttävä ja seksikäs. Mutta ei pinnalliselta vaikuttava Ayoolakaan oikein ole naiseutta ylistävä hahmo. Ehkä minäkin vastustan leimojen lyömistä romaanien päälle. Kirjaston ammattilaisen täytyy luokitella teos johonkin tiettyyn hyllyyn ja kategoriaan, kyllä, mutta lukijan tulkinta romaanista on väkisinkin paljon monitahoisempi ja kerroksellisempi ja ristiriitaisempi kuin valmiiden leimojen mukaan kulkeminen.
Kiitos Téri Zambranolle upeasta lukupiirikokemuksesta!
Afrikkalaista kaunokirjallisuutta käsitellään vielä useana tiistai-iltana Opistotalon kirjastossa. Luvassa on Petina Gappahin, Abdulrazak Gurnahin, Chimamanda Ngozi Adichien, Ayọ̀bámi Adébáyọ̀n ja Femi Kayoden teoksia. POC-lukupiiri tulee jälleen mukaan kuvioihin piirin viimeisellä kerralla eli tiistaina 21.4.2026 klo 18, jolloin käsitellään Femi Kayoden teosta Pimeän jäljillä. Piirin vetäjänä tällä nimenomaisella kerralla toimii Aracelis Correa. Tervetuloa lämpimästi! Tässä vielä koko lukupiirin linkki työväenpiston kurssihaussa:
https://ilmonet.fi/course/H260858
Kirjoittaja: Katri Sola
Kuvat: Téri Zambranon kuva: Katri Sola; Sisareni sarjamurhaaja -kansikuva: © WSOYn mediapankki