Kalliope-blogin opettajahaastattelussa FM Pilvi Pääkkönen

Tällä kertaa Kalliopen opettajahaastattelujemme sarjassa esittäytyy monille luoville kirjoittajille tuttu Pilvi Pääkkönen. Tapaan Pilvin Opistotalon kirjaston viereisessä tunnelmallisessa neuvotteluhuoneessa.

Kun Pilviä kuuntelee, menee vallan pää pyörälle. Hänen koulutustaustansa jo pyörryttää, sillä Pilvi on biologi, psykologi, runoilija, kuvataiteilija ja parhaillaan hän opiskelee myös aikuiskasvatuksen opintoja. Hän toimii Helsingin kirjailijoissa sekä Taidemaalariliiton Teosvälityksessä. Ja hän opettaa työväenopistossa omaelämäkerrallisen kirjoittamisen kursseja, kirjoituskävelyitä ja useita muitakin luovan kirjoittamisen kursseja. Miten hän ehtii olla mukana kaikessa tässä? Istumme alas ja otamme tarkemmin selvää Pilvin taustoista.

-Miten alun perin päädyit työväenopistoon opettajaksi?

-Olen aina käynyt työväenopiston kursseilla, mutta 2000-luvun alkupuolella minulla oli pienet kaksoset hoidettavanani, kaipasin omaa aikaa ja omaa tekemistä, ja päädyin luovaa kasvua käsittelevälle kurssille työväenopistoon. Kurssilla tehtiin hyvin vapaasti sekä kuvaa että sanaa, ja prosessin myötä molempia alkoi pulputa minusta. Tämän luovuuden löytymisen vanavedessä rakastuin runoon. Aloin miettiä kirjoittamista tavoitteellisemmin ja päädyin Kriittisen korkeakoulun kirjoittajakouluun opiskelemaan. Sittemmin julkaisin esikoisrunoteokseni Saako lähettää terveisiä (2011, Tammi). Koko tänä aikana olin käynyt työväenopistolla esimerkiksi kirjallisuuden suunnittelijaopettaja Päivi Hytösen ja monien muidenkin opettajien luovan kirjoittamisen kursseilla, ja kun meritoiduin julkaisseeksi runoilijaksi, niin Päivi pyysi minua opettajaksi. Ensimmäinen oma kurssini kokoontui viikonloppuisin, joka oli aika ihanaa. Eräs opiskelija sanoi, että kurssilla virkistyy samalla tavalla kuin jos olisi ollut uimahallissa uimassa! Huomasin myös pitäväni aikuisten opettamisesta. Aiemmin en ollut harkinnut opettajan ammattia ollenkaan. Olin opiskellut biologiaa ja psykologiaa, ja minulle oli ehdotettu, että minusta voisi tulla aineenopettaja, mutta vastustin tätä ajatusta aktiivisesti. Oppivelvollisuusmaailmaan ja tiukkoihin raameihin mahdutettavaa opettamista en harkinnut, mutta vapaa sivistys ja aikuisten opettaminen oli jo kiinnostavampaa.

-Kerro kohokohta työväenopistossa opettamisen aikakaudelta.

-Usein kurssien alussa huomaan, että opiskelija, joka on uuden äärellä, ei oikein uskaltaisi jakaa tekstejään muille, mutta rohkaistuukin pian. Kurssilaiset kannustavat toisiaan, ja sitten uusi opiskelija lukee ääneen ensimmäistä kertaa kirjoittamansa tajunnanvirtapätkän tai pienen havaintoharjoituksen muille. Nämä hetket ovat huippuhetkiä opettamisessa. On hienoa nähdä, miten ryhmä tukee jäseniään ja tekstien jakaminen alkaa.

-On myös ihanaa törmätä johonkuhun opiskelijaan vuosia sen jälkeen, kun kurssi on jo päättynyt, ja kuulla, että opiskelijoiden ryhmä kokoontuu yhä itsekseen. On kiva havaita, että ryhmälle on löytynyt työväenopistossa struktuuri ja käytännöt ja sisältö, eli taimi on aloittanut kasvamisensa työväenopistolla, mutta nyt se kukoistaa omillaan.

-Hyvin runollisesti sanottu!

-Opettaminen on tosiaan runollista.

-Eräs huippuhetki tulee vielä mieleen. Vedän myöhään keväällä ja aikaisin syksyllä erityyppisiä kirjoituskävelyitä. Kerran syksyllä kävelyitämme synkisti myrskyinen sää. Olimme jo kokoontuneet pari kertaa ja oli ollut hieman sateista, mutta kolmannella kurssikerralla vettä tuli kaatamalla. Kokoonnuimme Vanhankaupungin kosken kävelysillan luona ja teimme läsnäoloharjoitusta. Harjoituksessa oli tarkoitus kääntää katse ylös, mutta tällä kertaa se oli hankalaa, kun sade tuli heti hupusta sisään ja valui niskaa pitkin. Sade uhkasi muuttaa kirjoituspaperit selluloosaksi. Mutta selvisimme pitkospuita pitkin Lammassaareen ja sateensuojaan Pohjolan pirtin terassille. Teimme kirjoitusharjoituksia ja teksteistä tuli älyttömän hienoja. Sain oivalluksen, että tällaisia tekstejä syntyi vain, koska meillä oli kurssi tällaisissa olosuhteissa. Normaalisti emme lähtisi kirjoittamaan kaatosateeseen. Ne, jotka selvisivät tälle kurssikerralle mukaan, tunsivat onnistumisen kokemuksia, myrskystä ja sateesta selviämisen elämyksen. Ennakko-oletukseni kurssikerran onnistumisesta oli varsin epäilevä, mutta lopputulos olikin ihana! 

-Paras luovan kirjoittamisen vinkki, jonka olet ikinä kuullut – tai itse keksinyt?

-Opiskelin nuorena Kallion ilmaisutaidon lukiossa, ja siellä päässäni vilisi paljon sääntöjä siitä, minkälainen tekstin pitäisi olla – hienoja sisältöjä ja rakenteita ja ilmaisuvoimaisia sanoja. Luovan kirjoittamisen tunneilla en saanut oikein mitään aikaiseksi konseptille. Sanoin opettajalle, että yritän kirjoittaa kotona, mutta ei kirjoittaminen onnistunut sielläkään, samat vaatimukset jylläsivät mielessäni. Natalie Goldbergin (Luihin ja ytimiin. Kirja kirjoittajalle, 1986) esittelemän treenikirjoittamisen kautta kirjoittamisen maailma on avautunut nyt myöhemmin ihan toisella tavalla. Goldberghan ei kerro, kuinka kirjoitetaan runoa tai proosaa, tai kuinka rakennetaan henkilöhahmoja, vaan hän kertoo, kuinka kirjoitetaan ylipäätään, kuinka päästään liikkeelle. Mielestäni Goldbergin tärkeimmät ohjeet ovat: pidä kynä liikkeessä (tai sormet näppäimistöllä liikkeessä) ja anna itsellesi lupa kirjoittaa universumin hirveintä roskaa. Nämä ohjeet antavat luvan kokeilla ja löytää itselle uudenlaista ääntä sekä leikkiä kirjoittamisella. Tykkään myös Julia Cameronin aamusivuista, jotka hän esittelee Tyhjän paperin nautinto – tie luovaan kirjoittamiseen -teoksessa. Ideana on kirjoittaa joka aamu heti herättyään kolme sivua vapaata tajunnanvirtaa.

-Pastissit ovat myös hyvä tapa lähteä liikkeelle oman äänen etsimisessä. Voi kirjoittaa ensin vaikkapa viisi minuuttia tekstiä raamatullista sanankäyttöä tai jonkun kirjailijan tyyliä tavoitellen. Meidän sisällämme on monenlaisia kirjoittamisen rekistereitä, mutta annamme itsellemme luvan käyttää vain osaa niistä. Kaikenlaisia tyylejä voi ja saa hyödyntää omaa ääntä etsiessä.

-Olet psykologi, biologi, runoilija, kuvataiteilija ja luovan kirjoittamisen monipuolinen opettaja. Kerro esimerkkejä siitä, miten hyödynnät tätä monipuolisuutta elämässäsi ja opetuksessasi.

– Taiteidenvälisyys näkyy aika selkeästi opetuksessani; kuvan ja sanan välillä liikkumista on hedelmällistä hyödyntää. Opetan Sana ja kuva -kurssia, jonka idea on juuri näiden kahden taidemuodon välillä liikkuminen. Voidaan vaikka ensin kirjoittaa ja jakaa syntyneestä tekstistä muutama kiinnostava sana kanssakurssilaisille. Sitten näistä yhteisistä sanoista voidaan ottaa inspiraatiota omaan piirtämiseen ja maalaamiseen. Ja myöhemmin voidaan vaikka kirjoittaa kysymyksiä syntyneelle kuvalle ja kirjoittaa kuvan puhetta.

-Olen opiskellut ekspressiivistä taideterapiaa, ja ohjasin harjoitteluna juuri Luovan kasvun viikonloppu -kurssin. Tällä kurssilla on ajatus, että kun siirrytään tekemisessä taidelajien välillä päästään tietynlaiseen leikin tilaan tai välitilaan. Tällainen tila mahdollistaa muutoksen itsessä ja omassa luovassa ilmaisussa.

-Biologia on läsnä ohjaamillani kirjoituskävelyillä; luonto, luonnon havainnointi ja luonnon arvostaminen, toisenlajisten kunnioittaminen. Psykologia tulee esiin viehtymyksessäni kursseihin, joissa ryhmä on keskeisessä roolissa. Yritän hyödyntää ryhmän voiman ja mahdollisuudet monella tapaa. Jos ajatellaan ihan neuropsykologian tasolla, niin peilisolut toimivat ryhmässä. Kotona kirjoitetaan itsekseen, mutta kurssilla on erityistä se, että voidaan kirjoittaa yhdessä samassa tilassa. Toisten toiminta vahvistaa omaakin toimintaa ja kirjoittamisesta voi tulla intensiivisempää.

-Olet julkaissut runoteoksen Saako lähettää terveisiä (2011). Kirjoitatko parhaillaankin lisää runoja tai proosaa tai muuta?

-Kuva vie tällä hetkellä enemmän aikaani. Olin juuri rakentamassa Taidemaalariliiton teosvälityksen näyttelyä Kaapelitehtaalla. Jokin aika sitten päättyi Nurmijärvellä pidetty yhteisnäyttelyni nimeltä Kirkas hämärä. Olen kylläkin aktiivisesti mukana Helsingin kirjailijoiden toiminnassa ja Villa Kivi -säätiössä, eli toimin järjestöissä, jotka tukevat kirjailijoita. Villa Kivi ylläpitää ihania työhuoneita ja residenssiä ja huvilan salia voi kuka vaan vuokrata juhlatilaksi.

-Jos voisit kutsua työväenopiston kirjailijavieraaksi KENET TAHANSA kirjailijan (miltä tahansa vuosisadalta, mistä tahansa maasta) ja SINÄ olisit haastattelija, niin kenet kutsuisit?

-Kutsuisin haastatteluun tuoreen esikoisrunoilijan tulevaisuudesta, vuodelta 2226.

-Käytkö itse työväenopiston kursseilla?

-Käyn ja olen käynyt pienestä pitäen. Olen lapsena ollut isän kanssa kulttuuritalo Stoassa valokuvakurssilla, kun Stoa ja myös metro olivat molemmat upouusia. Kurssilla kuvia kehitettiin pimiössä, jonka mystinen hämärä ja kuvanteon ihme olivat ihania asioita. Olen korjannut pyörää polkupyörän huoltokurssilla ja rakentanut lasteni kanssa linnunpönttöjä perhekurssilla. Omat lapseni eivät itse vielä käy oma-aloitteisesti kursseillamme. Työväenopistolla voisi olla enemmän nuorille suunnattuja kursseja. Olen suunnitellut ja ommellut lukion vanhojenpäivän tanssimekon juuri työväenopiston kurssilla, jossa kaikki oltiin nuoria. Kurssi oli aivan ihana. Siellä tehtiin myös kaavat itse. Olin ihastunut Vatikaanin kaartin asujen hihoihin, joissa on leveät nauhat – vähän kuin puhvihihat – ja opettaja osasi neuvoa, miten niihin tehtiin kaavat. Kurssi ei siis opettanut pelkkää ompelutaitoa vaan myös pukuhistoriaa. Ja kurssi oli toki hyvin konkreettinen siinä mielessä, että tuloksena oli itseommeltu mekko vanhojentansseihin.

Kiitämme Pilviä monipuolisesta ja ajatuksia herättävästä haastattelusta! Tässä tuli valtavasti ajateltavaa!

Pilvillä on syksyllä alkamassa useita kursseja, jotka julkaistaan Ilmonetissä 1.6. Ilmoittautumiset kirjoittamisen kursseille alkavat tiistaina 11.8. klo 10.  Avoimeen proosan ja runon lukupiiriin voi vain tulla paikalle, ei tarvitse ilmoittautua!

Kirjoittaja: Katri Sola

Kuva: Katri Sola