Yöväen messut ja kauhukirjasto

Täysikuu paistaa pilvien lomasta. Puiden oksistot reunustavat kuutamoa.
Kuva: Sari Antikainen

Pyhäinpäivää 30.10.2026 juhlistetaan Helsingin työväenopiston Opistotalossa Yöväen messuilla. Kirjastossa pelataan murhamysteeripeliä, Juhlasalissa on puheohjelmaa, auloissa monenlaisia työpajoja ja illan päättää sysimustan Soul Gutter -bändin deathmetalkonsertti.

Alkavan marraskuun pimeinä iltoina on mitä rauhoittavinta kääriytyä kynttilänvalossa lämpimiin vällyihin ja tutustua karmivaan kauhukirjallisuuteen. Kauhukirjallisuus on kaunokirjallisuuden laji, joka pyrkii herättelemään kauhun tunteita ja säikäyttämään lukijansa. Yleensä kauhukirjallisuuden tavoittelemat tunnereaktiot liittyvät jollain lailla kuolemaan. Martaan aika, vainajien muistaminen ja kristillisen pyhäinpäivän viettoon liittyvät perinteet ovat siis otollista aikaa myös kauhukirjastotutkimusretkelle.

Olemme koonneet Opistotalon kakkoskerroksen aulan vitriineihin pienen kauhukirjallisuusnäyttelyn. Kauhukirjan tunnistaa yleensä nimen, kansikuvan tai kansitekstien perusteella. Jo kirjojen katselu voi kutkutella kauhunväristyksiä kaipaavaa mieltä ja viritellä fiiliksiä yöväen seikkailuihin. Tervetuloa huhuilemaan ja juhlimaan!

Vitriineissä ovat esillä seuraavat teokset:

Tietokirjallisuutta:

Vanessa Kairulahti ja Karoliina Kouvola: Helsingin henget. Opas aaveiden pääkaupunkiin. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2018.

Yrjö Kaukiainen: Aarrelaivat ja harhatulet. Turunmaan ulkosaaristo 1700-luvulla. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2018.

Raimo Kinisjärvi ja Matti Lukkarila (toim.): Kun hirviöt heräävät. Kauhu ja taide. Kustannusosakeyhtiö Pohjoinen 1986.

Juri Nummelin: Kuoleman usvaa ja pimeyttä. Suomalaisen kauhukirjallisuuden historia. Oppian 2020.

Matti Savolainen ja Päivi Mehtonen: Haamulinnan perillisiä. Artikkeleita kauhufiktiosta 1760-luvulta 1990-luvulle. Kirjastopalvelu 1992.

Marko Hautala, Anne Leinonen ja Mia Myllymäki (toim.): Tuoretta verta. Kauhukirjoittajan opas. Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat 2018.

Vanhat suomalaiset klassikot:

Aino Kallas: Sudenmorsian. Otava 1995.

Zacharias Topelius: Linnaisten kartanon viheriä kamari. WSOY 1975.

Kauhu- ja kummitustarinoita:

Cantervillen kummitus. Maailman parhaita tarinoita. WSOY 1995.

Grimmin sadut I–III. Tammi 2012.

Lafcadio Hearn: Intohimon karma. Japanin kummitustarinoita. Kustannusyhtiö Orienta 2003.

Anne Helttunen ja Tuula Uusi-Hallila (toim.): Majatalo ja muita kauhutarinoita. WSOY 2000.

Matti Järvinen (toim.): Musta paholainen ja muita vanhoja suomalaisia kauhukertomuksia ja kummitusjuttuja. Nysalor-kustannus 2019.

Juri Nummelin (toim.): Todellisesti, ja luonnollisella tavalla selitettyjä Kummitus-juttuja, kerroiltut tonttujen ja kummitusten uskomisen estäämiseksi. Kustantamo Helmivyö 2020 (näköispainos alkuperäisteoksesta vuodelta 1862).

Novelleja:

Ambroce Bierce: Pyhä kauhu. Kuusi kertomusta. Karisto 1996.

Anders Fager: Pohjoiset kultit. Kauhukertomuksia. Atena 2012.

H. P. Lovecraft: Siivekäs kuolema ja muita kertomuksia. Jalava 2013.

Edgar Allan Poe: Kootut kertomukset. Teos 2006.

Edgar Allan Poe: Korppi ja kultakuoriainen sekä muita kertomuksia. WSOY 1959.

Edgar Allan Poe: Pelon ja kuoleman kertomuksia. Book Studio 1993.

Markku Eskelinen ja Silja Hiidenheimo (toim.): Viiltokuvia. Kotimaista kauhua. Tammi 1992.

Juri Nummelin (toim.): Vampyyri ja muita vanhoja kauhu- ja jännitysnovelleja. Kustantamo Helmivyö 2018.

Pienin ehdoin. Kauhunovelliantologia. Scarabe Kustannus 2017.

Psykologista kauhua:

Päivi Alasalmi: Vainola. Gummerus 1996.

Marko Hautala: Leväluhta. Tammi 2018.

Marko Hautala: Pimeän arkkitehti. Tammi 2020.

JP Koskinen: Hautakello. Haamu 2024.

Oscar Wilde: Dorian Grayn muotokuva. Otava 2009.

Uuskummaa:

Anne Leinonen: Katve. Osuuskumma 2020.

Books in English:

M. R. James: Selected Ghost Stories. Senate 1996.

Edgar Allan Poe: Tales of Mystery and Imagination. J. M. Dent & Sons 1990.

Edgar Allan Poe: American Horror. Three terrifying Tales. Text adaptation, notes and activities Kenneth Brodey. Black Cat Publishing 2003.

Oscar Wilde: The Picture of Dorian Gray. Penguin Books 1985.

Kirjoittanut: Sari Antikainen