Yöväen messut -tunnelmointia tapahtuman jälkimainingeissa

Yöväen messut -kauhutapahtuma järjestettiin työväenopiston Opistotalolla lauantaina 8.11.2025. Tämän blogikirjoituksen kirjoittaja vaelteli tapahtumassa mustaan nahkaan ja pitseihin sonnustautuneena ja sai vielä tummasävyiset glitter-luomivärit ja hämähäkinseitin poskeensa maskeeraajamestari Sini Silfvenius-Bartilta. Elämys oli kokonaisvaltainen ja näin varmasti sanoisivat kaikki, jotka tapahtumaan osallistuivat!

Kukaan Opistotalolle sisälle astunut ei varmasti voinut välttyä kuulemasta upeaa kauhuelokuvista tuttua äänimaisemaa, joka portaikostamme kajahteli. Valo- ja äänisuunnittelijamme Janne Nurmi ja Mikko Lappalainen olivat todella käärineet hihansa ja saaneet aikaan visuaalis-äänimaisemallisen kokonaistaideteoksen, joka levittäytyi talon auloihin, portaikkoihin sekä juhlasalin lavalle. Esiintymislava oli sisustettu 1800-luvun lopun kirjaston hengessä, eli juuri Draculan syntyajoilta tutulla hienostuneen goottilaisella tyylillä. Hämähäkinverkot roikkuivat kaikkialla ja dramaattinen savu pöllähteli luennoijien ja kirjailijavierailijoiden taustoilla. Yleisö oli ottanut tapahtuman vastaan erityisen heittäytyvästi, ja kostyymeistä löytyi ehtoja vampyyreiden kulmahampaita, meksikolaisfestivaali Día de los Muertosin kuolemaa juhlistavia pääkalloja, ja mustaakin mustempia asukokonaisuuksia. Toivottavasti kukaan hempeämmin pukeutunut pahaa-aavistamaton henkilö ei saanut epätoivottua huomiota osakseen!

Tapahtumassa korostui ainakin minun mielestäni viihdyttävä, hauska kauhu – sellaista kauhu kenties parhaimmillaan onkin. Tapahtuman lopulla nähdyt lyhytelokuvat olivat tästä ihan hyvä esimerkki. Näimme Teemu Niukkasen ohjaaman Saatanan kanit sekä Ilja Rautsin ohjaamat Helsinki Mansplaining Massacren ja Night of the Living Dicks -leffat. Ajattelen kauhun viihdyttävyydestä siihen suuntaan, että painajaiset, pimeän kammo, yliluonnollisen mahdollisuus, vierauden läsnäolo – kaiken tämän kauhuviihde pienentää käsiteltävään kokoon. Se, että meillä on nykyaikaisissa, sekularisoituneissa yhteiskunnissamme olemassa tällainen merkillinen kauhun genre, on oikeastaan rauhoittavaa. Taikauskoisten pelkojen maailma oli muinaisille esivanhemmillemme varmasti paljon iholletunkevampaa kuin meille, jotka tiedämme, että kaikki tämä tapahtuu ruudun tai kirjan sivujen takana; että se on elokuvastudioissa tai kirjailijankammiossa valmistettua mielikuvituksen keitosta. Ainakin toivottavasti.

Kirjailijavieraamme Terhi Tarkiaisen kanssa keskustelun aiheeksi nousi vampyyrimytologian istuttaminen tavalliseen suomalaiseen arkeen. Yliluonnollisuus ja arki ovat toki aivan hyvin yhteensovitettavissa ja varsinkin kauhukirjailija Stephen King on tästä erinomaisen hyvä esimerkki – hänen tuotannossaan lentäviä lautasia ja eläviä kuolleita pyörii tavallisten amerikkalaispikkukaupunkien ja lähiöiden keskellä. Kyllä vampyyrin hahmolla voi pelata ylevän esteettiseen tyyliinkin, kuten esimerkiksi Anne Ricen goottilaisissa, psykologisissa romaaneissa. Mutta Terhi Tarkiaisen kirjoissa vampyyri tuodaan suoraan tänne, Helsingin keskustaan tai juhannuskokon äärelle, ja katsotaan, mitä yötön yö saa aikaan auringonvaloa kaihtavassa olennossa. On toki totta, että jo kreivi Draculan isä, kirjailija Bram Stoker, yhdisti oman aikansa rationaalisen ja käytännöllisen englantilaisen maailman jylhän mystisen transsilvanialaiskreivin olemukseen – ja että tämä yhdistelmä arkea ja kauhua toimi jo silloin erityisen verevän hyvin.

Maailman kuuluisimman vampyyrin tarinaa käsitteli erityisesti Helsingin yliopiston uskontotieteen professori Titus Hjelm. Draculan elämäkertaa käsittelevä luento pureutui vampyyrin syntyhistoriaan ja siihen, mitä myöhemmin seurasi. Kuinka elokuvat Draculasta ovat käsitelleet uskontoa 1900-luvun ja 2000-luvun alun mittaan? Kuinka Dracula suhteutuu uskonnollisuuteen tässä meidän nykypäivän sekularisoituvassa maailmassamme? Titus Hjelmin tulokulma aiheeseen oli, että kenties me ihmiset tarvitsemme haltioitumista ja lumoutumista jossakin muodossa, aina ja kaikkialla. Ehkä haemme turvaa kristinuskon perinteisistä symboleista tai sitten teknologiasta tai tieteestä. Joka tapauksessa Draculan uudelleentulkinnat heijastavat sitä, miten me suhteudumme lumoutumiseen ja yliluonnolliselta suojautumiseen, aikakausi toisensa jälkeen.

Kirjailija, FT Tiina Raevaara jatkoi omassa puheenvuorossaan kauhun ja tieteen yhdistelmiin uppoutumista, sillä muun muassa niitä hän käsittelee novellikokoelmassaan Tulevaisuuden aaveet (2024). Kauhun genre saattaakin nykyään olla useammin sekoitus scifiä ja dystopiaa kuin muinaisiin menneisyyksiin kurkottavaa nostalgiaa.

Työväenopiston viestinnän Pinja Landén kierteli Yöväen messuilla ja otti tunnelmakuvia. Kuvissa korostuu tapahtuman hirveys ja hauskuus.

Median ja kuvataiteen suunnittelijaopettaja Reetta Neittaanmäki (kuvassa vasemmalla) veti messuilla kauhuanimaatiopajan. Paja oli huippusuosittu ja opiskelijat asiaankuuluvasti pukeutuneita! Reetta toimi myös taiteellisena johtajana tapahtuman elokuvien valinnassa.

Musiikin suunnittelijaopettaja Satu Luomajoki lauloi kauheimpia syyslauluja. Taustalla pianon ääressä pitäisi näkyä musiikinopettaja ja kapellimestari Vesa Lintula, mutta hän taitaa olla peittynyt täysin hämähäkinseittien joukkoon.

Kirjailija Terhi Tarkiaista haastatteli FM, kirjailija Jani Saxell. Jani piti tapahtumassa luennon myös Stephen Kingin Hohdon eri elokuvaversioista. Myös FM, kirjailija Aku Ojala luennoi kauhuelokuvista ja niiden eri lajeista. Aku toimi myös tapahtuman sympaattisena ja asiantuntevana juontajana.

Opistotalon etuovella roikkui nerokkaiden lavastajiemme työstämä, hieman kovia kokenut pelle.

Käytävien vitriineistä löytyi kauhukirjallisuuden klassikoita. Stephen King oli hyvin edustettuna, mutta niin olivat Edgar Allan Poe ja Anne Ricekin, ynnä monet muut. Ostin itselleni Bram Stokerin alkuperäisen, englanninkielisen Draculan ja laitoin sen muiden klassikoiden sekaan vitriiniin, sillä olin jo pitkään halunnut lukea teoksen alkukielellä. Jarkko Laineen loistelias Dracula-suomennos oli luettu jo kymmeniä vuosia aiemmin. Teos on kirjallisessa mielessä kerta kaikkiaan upea: se on suorastaan pakollista luettavaa kaikille luoville kirjoittajille, työväenopistossa ja muualla. Teos yhdistelee päiväkirjoja, uutisartikkeleita, lokikirjan, kirjeitä ja paljon muuta ja on siten moniääninen ja monityylinen. Jos joskus kuulette opettajiemme ylistävän fragmentaarista kirjoitustyyliä niin tästä teoksesta saatte aiheeseen hyvän sisäänheiton. Kirjassa kuullaan viktoriaanisen ajan neitosten kirjeenvaihtoa ja toisaalla Lontoon cockneytä, amerikanenglannin leveää vääntöä ja toki Draculan hirvittäviä puheenvuoroja. Suomennoksessa murteellisuuksien paikalla saatetaan puolestaan kuulla Turun tai Rauman alueen tyyliä.

Pinja Landén teki myös hurmaavan videon Yöväen messujen tunnelmista. Hauskaa oli! Kauhuteemaisia muffineita opistokeittiössämme ja erityisen hyvin pukeutuneita osallistujia Hanna Siikamäen luotsaamassa murhamysteeripelissä vilahtelee videolla. Aivan lopussa näyttäytyy myös viittaansa kietoutunut vampyyrikoulutuspäällikkömme Emmi Komlosi, joka tosin kenties kaihtaa salamavaloja tai videoiden valokeiloja, sillä hän näyttää tässä hieman ujolta:

Kiitos vielä kaikille tapahtumaan osallistujille!

Kirjoittaja: Katri Sola