Kirjavinkki: Tracy Chevalier: Neito ja yksisarvinen

Tämä blogikirjoitus on samanaikaisesti kirjavinkki ja myös kuvaus omasta luennostani: Tracy Chevalierin Neito ja yksisarvinen -romaanista keskustellaan perjantaina 23.1.2026 puoleltapäivin Kustaankartanon palvelukeskuksen perjantaikahvilassa.

Romaanin keskiössä komeilevat maineikkaat Neitoa ja yksisarvista kuvaavat seinävaatteet, jotka löytyvät Pariisin Musée de Clunyn kokoelmista. Kirjailija Tracy Chevalier kutoo historiallisen fiktionsa juuri näiden kuvakudosten visuaalisiin vihjeisiin. Jos et ole Pariisin reissuillasi nähnyt itse seinävaatteita, saatat muistaa ne Harry Potter -elokuvista, joissa kuvakudokset koristavat Gryffindorin olohuonetta.

Chevalier sanoo eräässä haastattelussaan, että on taidehistoriaa käsittelevälle romaanikirjailijalle nimenomaan hyvä asia, jos jostakin tietystä maalauksesta ei tiedetä kovin paljoa. Tämä antaa kirjailijalle vapauden kuvitella ja täyttää fiktiolla juuri niitä puuttuvia palasia, joista taidehistorioitsijat väittelevät ja esittävät akateemisia arvauksiaan vuosikymmen toisensa jälkeen. Kaikkea ei välttämättä koskaan saada virallisessa historiankirjoituksessa selville. Taidehistoriallinen romaani, toisaalta, voi luoda taideteoksen ylle aivan uuden tason, fiktion toisenlaisen fiktion päälle – ja hyvä niin. Kuka tämä yksisarvisen ja leijonan kanssa tuhansien kukkien puutarhoissaan käyskentelevä neito oikein on? Ja mikä on hänen salaperäisen lemmikkinsä tarina?

Suurin piirtein 1400- ja 1500-luvun taitteessa toteutetuista Neito ja yksisarvinen -seinävaatteista ei tosiaan tiedetä edes, kuka kuvat on luonnostellut, kuka ne on kutonut eikä edes sitä, mitä kuvat tosiasiassa tarkoittavat. On spekuloitu, että viisi seinävaatteista kuvaisi allegorisesti viittä aistia – näköä, kuuloa, makua, hajua ja kosketusta. Kuudes seinävaate, jossa neito kohottaa käätyjä korurasiastaan on kaikkein mystisin. Vaatteen otsikko on taltioitu neitoa kehystävän telttamaisen rakennelman kattoon – À mon seul désir – joka tarkoittaa vapaasti suomennettuna ”Hartaimmalle toiveelleni”. Kuka mahtaa olla neitosen hartaimpien toiveiden kohde? Riisuuko neito allegorisesti korujaan aisti-iloista vapautumisen merkiksi? Vai pukeeko hän niitä päälleen, sittenkin, ja kuuluisiko À mon seul désir asettaa seinälle järjestyksessä ennen muita viittä vaatetta? Koruthan esiintyvät hänen kaulallaan kaikissa muissa kuvakudoksissa. Onko seinävaatteiden joukkoon alun perin kuulunut vielä muitakin kankaita, joista emme enää tiedä mitään? Ehkä kudokset eivät olekaan kuvia hempeän neidon puuhista kukkapuutarhassaan – pitäisikö allegoria viedä pidemmälle? On nimittäin esitetty sellainenkin teoria, että neito kuvastaisi Neitsyt Mariaa ja yksisarvinen puolestaan Kristusta. Yksisarvinenhan asettuu neidon syliin lähes Pietà-kuvien tyyliseen tapaan.

Tracy Chevalier ei turhia kursaile ikuisten kysymysten parissa vaan marssittaa seinävaatteet suunnitelleen taiteilijaneron estradille heti romaaninsa ensimmäisillä sivuilla. Seuraavaksi hän antaa tämän esittäytyä kuvakudosten tilaajan eli Jean le Visten perheen kanssa. Ja koska taiteilijanero on myös varsinainen naistenmies, ei hän odottele liikoja, vaan alkaa muitta mutkitta vikitellä aatelisperheen kaunista tytärtä. Talon piian hän on jo aiemmin saattanut siunattuun tilaan. Nicolas des Innocents on taiteilijan nimi, tosin harhaanjohtava, sillä tämä herra ei ole kyllä viatonta nähnytkään. Kun tarina myöhemmin jatkuu Brysselissä, alkaa Nicolas silmäillä kutojamestarinkin tytärtä. Veijarimaiseen tarinankerrontaan kuuluu toki kaksimielinen vihjailu yksisarvisen kuva-aiheella.

Tyylillisesti seinävaatteet toistavat samoja motiiveja, taustan millefleur-kukkaloistoa ja puutarhassa rauhanomaisesti asustavia jäniksiä ja koiria ja apinoita, mutta neito itse vaihtaa pukuaan, ilmeitään, kasvojaan ja hiuslaitteitaan kuvasta toiseen. Tähän omituisuuteen ovat taidehistorioitsijat kiinnittäneet huomionsa aina kuvista puhuessaan, mutta Tracy Chevalier keksii romaanissaan hyvän selityksen mysteerille. Koska taiteilija on naistenmies, ei hän kuvaakaan pelkästään yhtä ainutta naista vaan nimenomaan monta. À mon seul désir –kuvassa komeilee vaatteiden tilaajaperheen äiti, Geneviève de Nanterre, jonka hartain toive olisi muuttaa luostariin ja jättää taakseen vaikea perhe-elämä, sillä toivottua perijää, poikalasta, ei Geneviève ole onnistunut antamaan miehelleen. Makuaistia kuvaavassa seinävaatteessa taas esiintyy perheen tytär Claude, kaikkein kaunein neidoista, ja kutojamestarin sokea tytär Aliénor on kuuloaistin malli.

Yksisarvinen esiintyy toki muuallakin eurooppalaisessa taiteessa, ei pelkästään näissä nimenomaisissa Clunyn museon kuvakudoksissa. Yksisarvisen aihe saattoi rantautua Eurooppaan aina muinaisesta Intiasta asti, jossa vesipuhvelia muistuttava yksisarvinen olio komeili sinettimerkkien aiheena. Lähi-Idän alueella yksisarvisia – ja usein siivekkäitä – eläimiä kuvattiin myös ahkerasti. Kaikkein omalaatuisin tuntemani yksisarvinen esiintyy Buhlin kunnan Église Saint-Jean-Baptiste -kirkon alttaritaulussa. Marian ilmestyksessä esiintyy aivan tavalliseen tapaan enkeli Gabriel, joka ilmoittaa Neitsyelle ilouutisen siunatusta raskaudesta, mutta Marian sylissä kirmailee myös omalaatuinen pikku yksisarvinen.

Yksisarviseen uskottiin Euroopassa jopa 1800-luvulle saakka. Se ei siis ollut pelkkä taruolento, vaan esimerkiksi Marco Polo kertoi kertomuksissaan nähneensä yksisarvisen omine silmineen. Myös Aleksanteri suuren hevonen, Bukefalos nimeltään, oli juuri yksisarvinen. Eurooppalaisessa tarustossa yksisarvinen on mystinen ja metsästäjiään kaihtava eläin, jonka vain neitsyt voi hurmata ja saada vangikseen. Chevalierin romaanissa naistenmies-Nicolas vertautuu juuri tähän kauniista neitsyistä hurmaantuvaan villiin olentoon. Tosin Nicolasille käy myös köpelösti, kun valloitukset eivät aina suju kaikkien taiteen sääntöjen mukaan.

Voi olla, että monet tutkijat kaihtavat taidehistorian fiktiivistä käsittelyä peläten, että mielikuvitukselliset maailmat vääristävät aidon historiallisen totuuden. Voidaan silti myös ajatella, että romaani lisää vain uuden fiktiivisen tason alun perinkin fiktiivistä maailmaa kuvaaviin kuvakudoksiin, niiden myyttiin ja salamyhkäisyyteen. Tracy Chevalierin toisessa taidehistoriallisessa romaanissa, Tyttö ja helmikorvakoru -nimisessä, paljastuu maalauksen salaperäisesti hymyilevän mutta historiankirjoissa tuntemattomaksi jääneen mallin tarina. Se, joka on lukenut romaanin tai nähnyt Scarlett Johansonin tähdittämän elokuvan tästä maailman kuuluisimpiin kuuluvasta maalauksesta, ei varmasti voi olla liikuttumatta nähdessään itse maalauksen. Usein populaarissa mielikuvituksessa nämä fiktiot taiteen päällä saattavat olla mieleenpainuvampia ja merkityksellisempiä kuin taideteokset itsessään. Sanoisin omasta puolestani, että tyylillisesti tykkäsin Chevalierin Neidosta ja yksisarvisesta jopa enemmän kuin kuuluisasta Tytöstä ja helmikorvakorusta, sillä yksisarvisen kanssa Chevalier tuntuu päästävän komediennen kykynsä valloilleen, leikittelevän vihjailevilla dialogeilla ja vaihtelevan kertojanääniä suvereenisti luvusta toiseen. Tyttö ja helmikorvakoru on tähän ilottelevuuteen verrattuna paljon hillitympi ja hallitumpi ja pelkistetympi.

Olemme käsitelleet Kustaankartanon luennoilla aiemmin taidehistoriallisia romaaneja, esimerkiksi Jukka Viikilän Akvarelleja Engelin kaupungista, Mario Vargas Llosan Paratiisi on nurkan takana, sekä Dan Brownin Da Vinci -koodia ja sen keskiössä hymyilevää Mona Lisan salaisuutta. Kenties luennoilla käsitellään Neidon ja yksisarvisen jälkeenkin taidehistorian ylle kutoutuvaa fiktiivistä maailmaa.

Linkki Kustaankartanon luentoon:

https://ilmonet.fi/course/H260938

Kirjoittaja: Katri Sola

Kuvat. Wikimedia Commons, Otavan mediakirjasto