Kirjailijavierailu: Anni Kytömäki Kanneltalossa – Mirabilis (2024) 

Finlandia-palkittu kirjailija Anni Kytömäki vieraili Kanneltalon kahvilan stagella sateisen syksyisenä maanantaina, 15.9.2025, punarinnan syysvaelluksen aikaan. Kytömäkeä haastatteli kirjallisuudentutkija Hanna Karhu lämpimällä ja syvämietteisellä otteella. 

Tämän blogiartikkelin kirjoittaja teki muistiinpanoja haastattelusta kynä sauhuten aivan lavan nurkan vieressä. Keskustelusta tarttui kynään muutama aivan erityisen kaunis ajatus, erityisesti kirjailijan tapa nostaa esiin historian varjoja. 

Mirabilis (2024) kertoo ennen kaikkea tarinan sukupuuttoon kuolemisesta. Romaanissa puhutaan Pallasin kormorantista eli isomerimetsosta ja toki Stellerin merilehmästä, mutta myös amurintiikerin kaltaisesta lajista, joka vielä sinnittelee luonnonvaraisena muutaman sadan yksilön voimin. Historian varjoihin unohtuneet eläimet nousevat Mirabiliksen sivuilla päärooleihin. Ja haastattelija Hanna Karhu nostaakin eläimet puheenaiheeksi tarkoituksella ennen kuin keskustelu kääntyy romaanin ihmispäähenkilöihin.  

Kytömäki tapaa valita kertomustensa henkilöhahmoiksi yksilöitä – varsinkin naisia – jotka eivät jostakin syystä sopeudu oman aikakautensa normeihin. Ulkopuolisia, olemukseltaan muista poikkeavia hahmoja. Kirjassa esiintyy väkivahva Riikka, joka osallistuu junaradan rakentamiseen Suomessa ja muuttaa myöhemmin Amurinmaalle suomalaista siirtokuntaa rakentamaan. Myöhemmin estradille pääsee Riikan tytär, sirkustaiteilija Ella, joka kipuaa vaativaan ja vaaralliseen ammattiinsa 1800- ja 1900-lukujen taitteessa. 

Mirabiliksen henkilöhahmot elävät yllättäviä, poikkeavia elämiä, niin kuin monet muutkin Anni Kytömäen romaanien sankarit. Kytömäki kertookin lapsuutensa ja nuoruutensa innostuksesta suuriin seikkailukertomuksiin, löytöretkiin ja jännitykseen, vaikka toisaalta nykyään onkin ihanaa olla ihan vain kotona. Romaanissa esiintyy yhtäällä introvertti, sisäänpäinkääntynyt maisema ja toisaalla jännittävä, maapallon ääriin ulottuva seikkailu. Ja Kytömäki keskusteluttaa keskenään eläimiään ja ihmisiään hiljaisilla, salaperäisillä tavoilla, joka resonoi tämän kaksijakoisuuden kanssa. Usein kertomuksen henkilöhahmot samaistuvat eläimiin paljon enemmän kuin ihmisyhteisöönsä. Iso-Riikka löytää sielunsisarensa amurintiikeristä, kun taas tytär Ella saa sirkustaiteilijan liikekieleensä mallia Pallasin kormorantilta. Riikka katoaa metsiin tiikerin perässä, kun taas hiljainen varjoissa viipyvä merimetso nousee esiintymislavalle Ellan hahmossa. Kytömäki kertoo katsoneensa nykyisten merimetsolajien sukeltelua Youtuben videokatkelmista saadakseen kuvauksiinsa juuri oikean liikekielen.  

Mirabilis ei keskity niinkään kuuluisaan Georg Stelleriin, joka otti osaa Beringinsaaren löytöretkeen ja joka lainasi nimensä Stellerin merilehmälle. Kytömäen tarina kohdistuu hiljaisempaan, varjoisampaan hahmoon Leonhard Stejnegeriin, josta ei monikaan ole kuullut ennen Mirabilista. Stejnegerin kanssa astutaan Beringinsaarelle sata vuotta Stellerin jälkeen, tutkitaan sukupuuttoja ja etsitään jäänteitä, merilehmän ja Pallasin kormorantin luita. Stejnegerin hahmon kautta Kytömäki puhuu surusta ja menetyksestä, sukupuuton totuudesta, joka on alkanut valjeta 1800-luvun loppupuolen ihmiskunnalle paljon kouriintuntuvammin kuin aiemmin, Stellerin aikoina. 

Haastattelun loppupuolella Hanna Karhu esittää vielä mielenkiintoisen ajatuksen mytologioista, alkuperäiskansojen uskomuksista ja perinteistä Anni Kytömäen teoksissa. Hän huomauttaa, että näistä ei useinkaan puhuta esimerkiksi Mirabiliksen kirja-arvosteluissa. Ja kyllä – Kytömäki on tutkinut suomalaiskansallista karhumytologiaa jo aiemmassa teoksessaan Kultarinnassa (2014). Amurintiikeriin liittyy Amurinmaalla hyvin samankaltaista tarinaperinnettä kuin kotoisaan karhuumme. Myytit ovatkin eräs keino tuoda esiin historian varjoja.  

-Suomalaisissa myyteissä metsä esitetään joskus hieman pelottavana, vaarallisena – eli kunnioitusta herättävänä. Metsää ei pitäisi turhaan häiritä. Ja koska emme edelleenkään tiedä kaikkea, emmekä osaa arvioida ekologisen tasapainon järkkymisen kaikkia seuraamuksia, olisi yhä tervettä noudattaa varovaisuusperiaatetta, Kytömäki sanoo. Kirjailijan oma ekovinkki onkin antaa luonnon olla rauhassa. Retkeily luonnossa sinänsä on loistava asia, mutta metsää ei pidä mennä valloittamaan. Siihen voi tutustua tietyllä kunnioituksella, aivan kuten muinaiset esivanhempammekin. 

Romaani itse on Anni Kytömäen mielestä hiljaisempi vaikuttamisen kanava kuin esimerkiksi ympäristöjärjestön pamfletti. On ehkä totta – Kytömäki huomauttaa – että ympäristöjärjestö saa kenties aikaan nopeampia ja välittömämpiä tuloksia luonnonsuojelussa kuin romaani. Romaani, toisaalta, puhuu erilaista kieltä kuin pamfletti.  

-Romaani voi muuttaa lukijansa sisäistä maailmaa ja resonoida yleisönsä kanssa hiljaisesti, sisältä päin, Kytömäki sanoo. Romaanin ei ole tarkoitus saarnata tai pakottaa. Sanotaan usein, että romaani pikemmin näyttää kuin selittää – ainakin tätä tarjotaan ohjenuoraksi kaikilla luovan kirjoittamisen kursseilla. Mirabilis näyttääkin oivallisesti luontokadon historian hetkiä, jotka eivät toivottavasti painu varjoihin. 

Mirabilis itse ei suinkaan nouse varjoista – valovoimaisuudesta on jo osoituksena Kanneltalon monikymmenpäinen yleisö, joka esittää haastattelun päätteeksi innokkaita kysymyksiä kirjailijalle. Jos tämän blogikirjoituksen tekijä olisi uskaltautunut viittaamaan, olisi hän kysynyt kirjailijalta, minkälaisen romaanin hän kirjoittaisi nykyajasta. Anni Kytömäki kutsuu teoksiaan historiallisiksi ajankohtaisromaaneiksi. Historia siis kertoo jotakin nykyajasta, ja historialliset aiheet toistuvat nykypäivässä. Sukupuutot ja lajikato ovat aina vain polttavampia aiheita. Mutta tuntuu siltä, että Kytömäki on enemmän kotonaan vuosikymmenten tai –satojen takaisissa tapahtumissa kuin tässä älypuhelinten ja pikamuodin ja halpojen lomalentojen aikakaudessa. Pentti Linkolan elämästä Kytömäki on kylläkin kirjoittanut näytelmän, joka esitetään pian Valkeakosken kaupunginteatterissa. Mutta kirjoittaako Kytömäki vielä joskus romaanin juuri tästä meidän ajastamme? Tähän emme saaneet vastausta, sillä blogikirjoittaja oli liian ujo.

Työväenopisto ja Helsingin kaupunginkirjastot järjestävät yhteistyönä toteutettuja kirjailijavierailuita pitkin syksyä. Kannelmäessä lavalle nousevat syksyn 2025 aikana vielä Satu Rämö ja Anna-Kaari Hakkarainen. Lisäksi Maunulassa, Malmilla, Itäkeskuksessa ja Vuotalossa järjestettävät kirjailijavierailut löytyvät kaikki Ilmonet.fi -kurssihausta, työväenopiston ja kulttuuritalojen esitteistä. Kaikkiin kirjailijavierailuihin on vapaa pääsy. Tervetuloa lämpimästi! 

Kirjoittaja: Katri Sola

Kuva: Gummerus/ Jenni Noponen