Opettajahaastattelu: Kirjallisia matkoja

Työväenopiston lukuvuoden 2025-2026 teema on MATKA. Teemaa olemme käsitelleet muun muassa torstai-iltaisin kokoontuvassa runon ja proosan lukupiirissä sekä viime syksynä kokoontuneella matkakirjoituskurssilla. Matkakirjallisuutta käsitteleviä luentoja meillä on ollut ripotellen useilla erilaisilla luentosarjoilla.

Osallistuin hieman aiemmin maaliskuussa työväenopiston opettajainkokoukseen yhdessä luovan kirjoittamisen opettajien kanssa. Pidimme leikkimielisen haastattelu-keskustelun, jossa aiheena olivat mielikuvitukselliset kirjalliset matkat. Minne työväenopiston opettajat matkustaisivat tapaamaan lempikirjailijoitaan, ja minkälaisia kirjallisia matkoja he järjestäisivät opiskelijoilleen?

Opettajamme toivoivat, että heidän puheenvuoronsa olisi koottu yhteen niin, ettei yksittäistä opettajaa tunnistaisi vastauksista. Keskustelusta muodostui hyvin vilkas ja ylevän oppinut ja erittäin kirjallisuushistoriallinen. Kokosin keskustelun annin tähän artikkeliin sulavasti eteneväksi keskustelun virraksi.

Kysymys: Jos voisit matkustaa mihin tahansa aikakauteen (mille tahansa vuosisadalle tai vuosituhannelle) ja voisit tavata kenet tahansa kirjailijan tai runoilijan, niin ketä menisit tapaamaan? Ja mitä kysyisit kirjailijalta?

-Haluaisin matkustaa vuoden 1922 Pariisiin – kävisin James Joycen luona. Tapaisimme jossakin viinibaarissa, tai kenties Shakespeare and Company -kirjakaupassa.

-Minä matkustaisin Jane Austenin luokse ja kysyisin, voisinko lukea Ylpeyden ja ennakkoluulon ensimmäisen version. Teoshan oli alun perin kirjeromaani. Sitä ei koskaan julkaistu aivan alkuperäisessä muodossaan, vaan Jane Austen kirjoitti teoksensa myöhemmin toisenlaiseen muotoon, sellaiseen, jona sen nykyään tunnemme.

-Joku Jane Austenin sukulainen poltti hänen kirjeensä ja käsikirjoituksensa, joten alkuperäistä versiota ei varmaan enää ole olemassakaan (joten aikamatkustelu olisi paras tapa saada Austenin teos luettavaksi)!

-Jane Austenia pitäisi myös käydä tapaamassa Bathissa, Englannissa, ja kysyä häneltä First Impressions/ Ylpeyden ja ennakkoluulon elokuva-adaptaatioista. Austen kirjoitti teoksensa melko aikaisin 1700-luvun puolella. Kirjan elokuvallisissa adaptaatioissa on tehty tyylivalintoja sen mukaan, mitä versiota se edustaa, ensimmäistä vai myöhempää. Olisi kiva tietää, mitä Austen ajattelisi näistä erilaisista versioista.

-Minua kiinnostaisi saada käsiini Aristoteleen Runousopin kadonnut osuus, eli se, joka käsitteli komediaa. Kirjailija Umberto Eco rekonstruoi tai kuvitteli Runousopin komedia-osuuden myöhemmin Ruusun nimi -teokseensa, kylläkin.

-Minä matkustaisin Jenaan vuoteen 1799, varhaisromantikkojen kokoontumisten aikakauteen. Varhaisromantikkoja ei oikein tunneta Suomessa, mutta heillä on suuri merkitys myöhempään kirjallisuuden ja modernin historian kehkeytymiseen. Tapaisin mielelläni Schlegelin veljekset Friedrichin ja August Wilhelmin, ja kysyisin, miksi he näkivät oman aikansa niin merkittävänä taitekohtana historiassa. Kukin meistä näkee oman aikansa historian taitekohtana, he toki myös. Mutta mikä heidän omassa ajassaan oli heille itselleen tärkeää? Olen muuten käynyt Jenassa, ja talo, jossa varhaisromantikot kokoontuivat, on työstetty kopioksi erääseen toiseen taloon. Goethe kävi täällä myös ahkerasti, Schiller myös! Friedrich Hölderlin oli joukon vaikutuspiirissä myös, muttei fyysisesti samassa paikassa.

-Hölderliniltä pitäisi kysyä, mikä johti hänen mielensä hämärtymiseen ja elämän loppupuolen mielisairauteen.

-En tiedä, mitä kysyisin Goethelta, mutta hänet olisi mielenkiintoista tavata. Hölderlinistä puolestaan on julkaistu elämäkertoja ja hän on ollut lähiaikoina pinnalla.

-Minä menisin 1800-luvun Pariisiin Montparnassen räkälöihin juomaan absinttia. Arthur Rimbaudilta voisin kysyä, otetaanko vielä yhdet!

-Pariisissa kohtaamislistalla olisi myös Comte de Lautréamont.

-Minä matkustaisin tapaamaan Minna Canthia, ja Aristotelesta myös, sillä haluaisin keskustella hänen kanssaan syvällisesti Runousopista. Minna Canthia menisin tapaamaan, koska hän oli niin cool ja kovis.

-Varhaisromantikko-runoilijoiden vaimoilta voisi myös kysyä monenlaisia asioita. Schlegelin vaimo Dorothea oli myös kuuluisa kääntäjä ja kirjailija. Tutkija Andrea Wulf on ottanut juuri naiset mukaan teokseensa Magnificent Rebels: The First Romantics and the Invention of the Self.

-Sapfolta voisi mennä kysymään täydennystä hänen runojensa fragmentteihin. Olisi kiinnostavaa tietää, kuka hän loppujen lopuksi edes oli!

Sitten seuraava kysymys: Jos voisit järjestää työväenopiston luovan kirjoittamisen kursseja missä tahansa maailmassa (tai vaikka Kuussa), niin minne veisit opiskelijat tai kirjoitusretriitin jäsenet? Miten ottaisit ympäristön huomioon suunnittelemallasi kurssilla?

-Olen itse asiassa pitänyt erään kollegani kanssa kurssin Italian Assisissa eli Franciscus Assisilaisen kotikaupungissa. Kyseessä oli Ginestrelle-niminen taiteilijoiden ja kirjailijoiden residenssi. Opiskelijat olivat omilta työväenopiston kursseiltamme. Pidimme kurssia Subasio-vuoren rinteillä maalaistalon pihoilla, josta oli näkymät ympäröiviin umbrialaisiin laaksoihin. Kurssiin liittyi myös käynti pyhän Franciscuksen basilikassa ja tietysti Giotton freskojen ihailua. Freskot ja niiden legendat tihkuivat kirjoitusaiheisiin, luonnollisesti. Ympäristö oli hyvin kirjoittamista ruokkiva. Söimme Umbrian tryffeleitä ja oleskelimme 1700-luvun maalaistaloissa.

-Myös Ateenan Parthenonilta olisi mukavaa aloittaa kirjoituskurssi.

-Sansibarin saarella Itä-Afrikassa voisimme aloittaa kirjoituskurssin Stone Townin historiallisesta kaupunginosasta. Voisimme sitten jatkaa kulkuamme jollekin maustefarmille tai sen kupeeseen. Tällaisessa paikassa kirjoittaminen olisi hyvin aistivoimaista, koska ympäristö on niin värikäs, se maistuu, se tuoksuu, eikä missään ole niin hyvää ruokaa kuin juuri Sansibarissa. Mausteet on poimittu puusta kaksi tuntia ennen kuin ne pistetään porisemaan papupataan. Sansibar on toki historiallinen kohde, hyvin monikulttuurinen, ja väestö on koostunut arabialaisista, afrikkalaisista, eurooppalaisista, saksalaisista, briteistä ja nyt meistä turisteistakin. Sansibarin matkan voisi tehdä Nobelin kirjallisuudenpalkitun Abdulrazak Gurnahin jalanjäljissä, ja runojakin kurssilla voisi kirjoittaa – vaikka swahiliksi, englanniksi ja suomeksi.

-Jos minä järjestäisin kirjoittamisresidenssin Helsingin työväenopiston opiskelijoille, eli Suomessa asuville kirjoittajille, veisin heidät ylikansoitetulle Times Squarelle New Yorkiin, tai sitten México Cityn keskusaukiolle. Yöpyisimme juuri tällaisessa paikassa, ja opiskelijat altistuisivat melulle ja kasvojen ja hajujen vyörytykselle. Tällainen olisi vastakarvaista kaikelle sille, mitä Suomessa asuvat kirjoittajat yleensä kokevat arjessaan. Tämä ei välttämättä olisi miellyttävää, mutta se olisi hyödyllistä.

-México Cityn keskusaukion jälkeen kirjoittajat voisi viedä myös Frida Kahlon, Lev Trotskin sekä Octavio Pazin taloille. Kaikki näistä eivät välttämättä kirvottaisi opiskelijoilta niin myötämielisiä kommentteja, mutta ei se mitään. Frida Kahlon innoittamana opiskelijoiden pitäisi kirjoittaa jotakin myrkyllistä! Vastakarvaan!

-Minä veisin opiskelijat matkalle Etelä-Thaimaahan tai Balille, koska siellä on aina lämmintä ja kirjoittaa voi ulkona. Toinen vaihtoehto olisi viedä kirjoittajat Salmisaaren Megazoneen – pelaisimme ja kirjoittaisimme vuorotellen ja katsoisimme, minkälaisia teksteistä tulisi!

-Näiden puheiden perusteella minä menisin kaikille teidän kursseillenne!

Tällaisiin tunnelmiin opettajiemme keskustelu kirjallisista matkoista ja aikamatkusteluista loppui. Kaikki (ainakin lähes kaikki) menivät vielä kuulemaan rehtori-Villemme selontekoa työväenopiston ajankohtaisista asioista. Haastattelusta saa varmasti ainakin sellaisen kuvan, että opettajamme ovat kosmopoliitteja ja lisäksi äärettömän sivistyneitä kirjallisuudenhistorian vivahteissa. Jossakin vaiheessa keskustelua minusta alkoi tuntua, että joskus, jonakin päivänä, kaikki me vielä päädymme México Cityyn Frida Kahlon taloon ja nostamme lasit menneisyyden suurille taiteilijoille ja kirjailjoille. Meidän täytyisi myös järjestää aikamatkustelulippu vähintään Jane Austenille, jotta hän pääsisi tutustumaan elokuvateattereissa pyöriviin adaptaatioihin kirjoistaan. Minulle itselleni on aina hurjaa ajatella, miten pitkiä elinkaaria tietyillä taideteoksilla saattaa olla. Mitä Leonardo da Vinci ajattelisi, jos tietäisi, että 2020-luvun taidemuseoissa myydään sukkia, joiden varsiin on kudottu Mona Lisan hymy? Mitä Platon sanoisi, jos tietäisi, että minä olen lukenut Helsingin yliopiston käytännöllisen filosofian pääsykokeeseen hänen Valtiotaan? Ja mitähän tulevaisuuden ihmiset satojen tai tuhansien vuosien päästä ajattelevat juuri meidän taiteellisesta tuotannostamme? Näitä on kiinnostavaa pohdiskella.

Kirjoittaja: Katri Sola

Kuva: Pixabay: Franciscus Assisilaisen basilika Assisin kaupungissa Italiassa