Kirjailijavierailu: Kaj Korkea-Aho Malmin kirjastossa – Äitiä etsimässä (2024)

Kaj Korkea-aho vieraili Malmin kirjaston kirjailijavieraana torstaina 17.9.2025. Korkea-ahoa haastatteli takuuvarmalla otteellaan FM, kirjailija Kati-Annika Ansas. Keskustelun ytimessä oli Korkea-ahon vuoden 2024 kaunokirjallisuuden Finlandia-ehdokas Äitiä etsimässä eli alkuperäiseltä nimeltään Hur man möter en mamma. Ja tämän blogiartikkelin kirjoittaja teki huomioitaan yleisön joukosta työväenopiston edustajana.

Päällimmäinen tunnelmani haastattelusta oli syvämietteisyys ja herkkyys. Korkea-aho on tarttunut kirjallaan omakohtaiseen asiaan eli kumppanuusvanhemmuuteen ja käsitellyt tarinassaan itseään ja perhettään äärimmäisen rehellisesti. Kirja ja kirjailija itse, haastattelu sekä kirjan eksoottinen kansikuva luovat mielikuvan samanaikaisesti herkästä ja hauskasta, ilottelevan letkeästä ja silti koskettavasta aiheesta. Äitiä ollaan tosiaan etsimässä. Pariskunta Kaj ja Niko laittavat hakemuksen sosiaaliseen mediaan ja ilmoittavat etsivänsä tulevalle lapselleen sopivaa äitiehdokasta. Parisuhde ei ole haussa, sillä Kajlla ja Nikolla on jo toisensa. Tavoitteena ei myöskään ole asua yhdessä lapsen äidin kanssa vaan ”vain” jakaa vanhemmuus ja lapsen hoito yhdessä hamaan tulevaisuuteen saakka. Vaikka teoksen voisi katsoa kommentoivan myös nettideittailua ja sen kummallisuuksia yleensä, äidin etsintätarinassa ei tosiaan ole tavoitteena mikään sen vähäisempi kuin löytää tulevalle lapselle elinikäinen ihmissuhde. Miten luottaa vieraaseen ihmiseen, jonka olisi tarkoitus ryhtyä oman lapsen äidiksi? Tämä on kerta kaikkiaan hurja kysymys.

Kumppanuusvanhemmuudelle ei oikein ole esikuvia, eikä Kaj Korkea-Ahollakaan ollut valmista mallia tai ohjenuoraa, miten rakentaa tällainen elämä. Pariskunnan molemmat osapuolet, Kaj ja Niko, ovat kotoisin tavallisista ydinperheistä, joissa on äiti, isä ja lapsi tai lapsia. Mutta entä kun äidin ja isän tilalle asetetaan kaksi isää ja lapsi on äidin hoidossa esimerkiksi vuoroviikoin? Aihetta ei oikein käsitellä julkisuudessa, eikä sitä käsitelty pariskunnan tuttavapiirissäkään. Ydinperheillä on useimmiten omat traditionsa – joulu on tietynlainen, kesälomia vietetään tietyllä tavalla, mummolassa käydään näin tai näin usein. Perheitä voi kuitenkin olla hyvin monenlaisia ja tavat voivat muodostua erilaisiksi. Ne pitää ikään kuin rakentaa ja keksiä alusta alkaen uudestaan, kun kyseessä on aivan uudentyyppinen perhe. Ja juuri tähän Korkea-ahon kirja tarjoaa omannäköisensä näkökulman. Näin me tämän teimme, tällaisia asioita me ajattelimme, nämä ovat meidän ratkaisujamme.

Tässä vaiheessa haastattelija Kati-Annika Ansas kysyy kirjailijalta, onko kirjallisuudella hänen mielestään valtaa muokata yhteiskuntaa ja sen arvomaailmoita. Mitä kirjallisuus tekee mielipideilmastollemme?

Korkea-ahon vastaus on tavallaan pessimistinen siinä mielessä, että ihmiset lukevat kirjallisuutta ylipäänsä aina vain vähemmän. Pitkäjänteistä yhteiskunnan muuttamistyötä kaunokirjallisuuden avulla ei osaa oikein edes kuvitella. Kirjallisuus on silti Korkea-ahon mielestä kaikkein eniten empatiaa herättävä taiteenlaji. Kaunokirjallisuus avaa lukijansa mieltä ja samalla samaistumiskykyä. Tästä olen itse tismalleen samaa mieltä. Kaunokirjallisuus on mahdollisimman suoraa ajatustenvaihtoa kirjoittajan ja lukijan välillä. Kirjailija Stephen King kutsuu tätä ilmiötä suoranaiseksi telepatiaksi. Kenties voisi ajatella, että visuaaliset taidemuodot, kuten elokuva ja kuvataide, paikantuvat katsojan ulkopuolelle, hänen silmiensä eteen. Jos ajatellaan vaikkapa ruoan taidetta, kulinarismia, niin haju ja maku kulkeutuvat fyysisesti aistijan kehon sisälle. Kaunokirjallisuus tuntuu kuitenkin olevan erityisen henkisesti intiimiä. Varsinkin Korkea-ahon teoksen kaltainen kirja, joka rakentuu suureksi osaksi päiväkirjamerkintöjen pohjalle, on läheisyyttä luovaa, koskettavaa ja samaistuttavaa.

Kaunokirjallisuus voi avata uuden oven sille, mikä perhe voi olla. Kirja tarjoaa myös esimerkin tai esikuvan muille, jotka harkitsevat kumppanuusvanhemmuutta.

Aivan käytännön vinkkejäkin kirja tarjoaa. Teoksessa mainitaan esimerkiksi aiesopimus, jonka tulevan lapsen isät ja äiti kirjoittivat tehdessään suunnitelmiaan. Kaikki osapuolten käymät keskustelut tulivat kiteytetyksi dokumenttiin, joka ei ollut juridisesti sitova mutta selkeyttävä, jos myöhemmin sattuisi tulemaan ongelmia. Moni kumppanuusvanhemmuuden kanssa tekemisissä ollut kirjoitteli kirjailijalle myöhemmin viestejä, että toivoi tehneensä sopimuksen ennen kuin sai lapsen.

Äitiä etsimässä on hybridi – se on elämäkerta, muistelmateos ja myös kaunokirjallinen romaani. Kirjassa on fiktiota hyvin vähän ja kirjailijan omat ajatukset kuuluvat vahvasti. Puolison ja äitiehdokkaiden keskustelut on kirjassa kylläkin dramatisoitu, mutta tällaista tehokeinoa muun muassa Karl Ove Knausgårdkin varmasti omaelämäkerrallisissa teoksissaan käyttää.

Kirjan kirjoittaminen oli helpompaa kuin mihin Kaj Korkea-aho oli fiktiota kirjoittaessaan tottunut. Kaikki oli jo valmiina; vain lauseiden ja muodon hakeminen oli jäljellä. Kustannustoimittamista tehdessä täytyi myös varmistaa, ettei kukaan äideiksi haastatelluista henkilöistä ollut tunnistettavissa. Nimet ja ammatit muutettiin siis, samoin ulkonäöt. Pelkiksi ehdokkaiksi jääneet äitikandidaatit eivät myöhemmin kommentoineet teosta tai omaa osuuttaan erityisemmin. Muuten kirja on saanut paljon innostunutta palautetta. Korkea-ahon viidestä romaanista Äitiä etsimässä on saanut kaikkein eniten huomiota osakseen. Samaa voisi sanoa itse haastattelutilanteesta: kaikki yleisön joukossa istuneet ihastelivat kirjan herkkyyttä ja rehellisyyttä.

Kaksikielisyys ja ruotsin kieli nousivat haastattelussa vahvasti esille. Ensinnäkin kaksikielisyys oli Kajn vaatimus äitikandidaatteja haastatellessa – lapsen täytyisi voida puhua myös ruotsia vanhempiensa kanssa. Tämä vaatimus karsi äitikokelaita pois, vaikka äidin ominaisuuksien lista muuten kapeni ja lyheni haastatteluprosessin aikana. Kaj Korkea-aho suosittelee myös itse kutakin pysähtymään silloin tällöin ruotsinkielisten kirjojen äärelle, kirjastoissa ja miksei kirjakaupoissakin. Kaikki Kaj Korkea-ahon teokset ON suomennettu Laura Beckin nerokkaalla ja tarkalla otteella, mutta on paljon muita ruotsinkielisiä kirjoja, joita ei suomenneta ja jotka jäävät siksi helposti suomenkieliseltä yleisöltä pimentoon. Aion itse ottaa tämän suosituksen innokkuudella vastaan!

Kirjan kannen, puolestaan, on luonut kuvittaja Sanna Mander, jota Korkea-aho pitää nerona. Manderin laajaan visuaaliseen skaalaan kuuluu keskenään hyvin erilaisia maisemia ja erityyppisiä kirjojen kansia monien vuosien ajalta. Äitiä etsimässä sekoitteleekin hurmaavasti kitchiä ja Raamattua. Keskiössä on Pyhä perhe ja sivustalla liehuvat sateenkaariliput.

Äidin etsinnän lopputulos on onnellinen. Kaj ja Niko – sekä Emmi – ovat nyt vanhempia parivuotiaalle lapselle, joka on puhelias, puhuu suomea ja ruotsia, on iloinen ja terve ja suhteellisen helppo. Lapsi, joka nukkuu ja syö.

Kirjoittaja: Katri Sola